tiistai 10. kesäkuuta 2008

Kesäkuun tunnelmia



Olen yrittänyt työstää artikkelitekstiä. Tunnustan, että kaikki muu kirjoittaminen viehättää minua enemmän. Artikkelin kirjoittaminen on työlästä ja kypsyttävää, myös positiivisessa mielessä. Suurin osa tekstistä on erilaisten lähteiden yhdistämistä toisiinsa sopivalla tavalla. Kokonaisuuteen yrittää sitten saada mukaan omia ajatuksiaan sen verran kuin mahdollista. Haasteellisuutta tuo se, että tekstin pitäisi olla kohderyhmälle sopivaa ja yhtenäistä, ei tilkkutäkkiä.

Onneksi kesäloma on lähellä. Kirsikkapuuni kukki tänä keväänä iloisesti.

Ei kommentteja: