maanantai 21. toukokuuta 2007

Keskustelua kirjoittaen

Keskustelu kirjoittamalla on kiintoisaa. Ajatuksista tulee harkitumpia, asioita voi pohdiskella tarkemmin kuin kasvokkain. Monta kertaa kirjoittaen uskaltaa mennä keskustelussa lähemmäs totuutta, syvien vesien äärelle, mikä kasvokkain on usein vaikeaa.

Käsitykseni oppimimisesta on muuttunut: ihminen oppii paljon asioita keskustelemalla. Tämä tiedettiin jo antiikin Kreikassa. Miksi oma opiskeluaikani oli vain pänttäämistä, ulkoa opetellun tekstin suoltamista tentissä? Verkko-opiskelussa keskustelu antaa uusia näkemyksiä asioista. Kirjoittaminen vaatii aikaa, se vaatii sanojen punnitsemista. Punnitut sanat avaavat maailmaa.

maanantai 14. toukokuuta 2007

Kirjoittamisen merkitys

Kirjoittamisesta on tullut arkipäivää lähes kaikissa töissä. Sähköposti, tekstiviestit ja verkkokeskustelut ovat lisänneet kirjoittamista kaikin tavoin. Samalla kirjoittaminen käsin ja käsiala alkaa varmaan hävitä ihmiskunnalta. Qwerty-kirjoittaminen osataan, käsin ei tahdo saada edes joulutervehdystä korttiin. Tuttua?

Olen itse edelleen yrittänyt myös kirjoittaa käsin melko paljonkin. Kirjeitä, kortteja, päiväkirjaa, mietiskelyjä...

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Blogikirjoittaminen

Blogikirjoittaminen on mielenkiintoista, ehkä jotenkin määrittelemätöntä. Se on päiväkirjaa eli tunnekirjoittamista, mutta se on sitä julkisesti. Toisaalta julkisuus on sattumanvaraista: blogeja on suomeksikin satoja, ja on aika sattumaa, kuka kenenkin tekstejä lukee.

Minua kiinnostaa blogin käyttö opetuksessa. Voisiko opiskelija innostua seuraamaan blogeja ja sitä kautta oppia asioita? Kenelle tämä sopii? Miten tätä voi käyttää ja mihin tämä ei sovi?

Kiitos, Iines, kommentistasi!

tiistai 8. toukokuuta 2007

Kirjoittamisen tehtäviä

On erilaisia syitä kirjoittaa tekstejä. On tunnekirjoittamista, jota tarvitaan kun sisimmässä myrskyää. Yleensä tällöin kirjoitetaan päiväkirjaa tai kirjeitä. On sosiaalista kirjoittamista: postikortit, tervehdykset, joiden avulla pidetään yhteyttä ihmisiin. On tietoa välittävää kirjoittamista, jota tarvitaan työelämässä erityisesti sähköposteissa ja jonka tavoitteena on kertoa tietoja toisille. On tieteellistä kirjoittamista, jota tarvitaan tutkimustekstejä kirjoitettaessa. Vieläkö muuta? Onko kaunokirjallisuus tunnekirjoittamista vai onko se oma alueensa?

perjantai 4. toukokuuta 2007

Perjantaitunnelmia

Mietin kirjoittamiseen liittyviä asioita aika paljon työssäni, enkä pelkästään työn vuoksi. Välillä tottakai pitää miettiä mikä on työtä ja mikä ei. Tänään tuli kiinnostavia pohdintoja - jälleen kerran - siitä, milloin keskustelu kirjoittamisen avulla on tärkeää ja milloin ei. Tästä pääsen taas kerran pohdintaan siitä, miten määrittelemme tärkeän.

Jotenkin olen alkanut ajatella niin, että pienet asiat ovat niitä tärkeitä: ilmeet, eleet, kirjoituksessa sanajärjestys... Sinänsä hyvin pieniä asioita ja silti ne luovat kokonaisuuden.

torstai 3. toukokuuta 2007

Verkkokeskustelu

Keskustelu verkossa on kirjoittamista, jossa pitää sekä miettiä ajatuksiaan kuin perinteisessä päiväkirjassa että myös tehdä ajatuksensa näkyväksi. Se lisää kontrollin määrää, mutta tekee kirjoittamisesta todella tärkeää. On pakko ajatella asiat mahdollisimman valmiiksi, vai onko? Ehkä käykin niin, että ajatukset kehittyvät kirjoittaessa, että valmista ei ole tarpeenkaan tulla, ei ehkä koskaan. Maailma ei tule valmiiksi.